lauantai 31. toukokuuta 2014

Parempaa kuin pinaatti

Nokkonen rohottaa taas siellä sun täällä. Tämä pisteliäs rikkaruoho teki tuttavutta keittiössäni ensi kerran viime keväänä - rakkautta ensi mutustuksella! Täällä kaupungissa nokkosia kasvaa pääsääntöisesti koirankusetuspolkujen varsilla, joista sen kerääminen ei nyt välttämättä aivan hirmuisen houkuttelevalta tunnu.

Helatorstaina tuli lähdettyä mökille ekaa kertaa tänä vuonna. Saarella on pelto, pellon laidalla lato. Ladon ympärillä nokkosmeri. Uuuuujea!

Nokkonen on huisan ravinnerikas kasvi, jota voi ryöppäämisen jälkeen käyttää kuten pinaattia.



Nokkos-tattarisämpylät
  • 7 g     kuivahiivaa
  • 4 dl    vettä
  • 1 rkl   psylliumia
  • 1 dl    kaurahiutaleita (gluteenittomiin puhdistettua kauraa tai esim. hirssihiutaleita)
  • 1/4 tl  suolaa
  • 1 tl     hunajaa
  • 1/2 dl kookosöljyä
  • 1/2 dl parmesaanijuustoa (raastettuna)
  • 4 1/2 dl tattarijauhoja
  • Iso kourallinen ryöpättyjä nokkosia

Kuumenna vesi, ja sekoita siihen psyllium. Anna turvota n. 10min. Lisää joukkoon kaurahiutaleet, hunaja ja kookosöljy. Sekoita keskenään jauhot, suola ja kuivahiiva, lisää vähitellen psyllium-mömmön joukkoon. Vaivaa joukkoon nokkoset ja juustoraaste. Öljyä kädet ja muotoile sämpylöitä. Anna kohota pellillä lämpimässä liinan alla n. 20min. Paista 225 asteessa uunin keskitasossa 10-15min.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti