keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Crêpes Crêpes Crêpes

Vaihtelu virkistää.. eli tällä kertaa ei ihan leivota, mutta jauhoilla sössäillään silti.

Mieleni on jo jonkin aikaa kehitellyt pinaatilla ja fetalla täytettyä *jotakin*, jossa on valkosipulia. Koska rakastan valkosipulia. Siksi.

Inspiraatiota tähän sain joskus aikoja sitten syömistäni canneloneista - jotka tuossa eräänä kauniina päivänä juolahtivat mieleeni... Cannelonit olivat tosin Ricotta-juustolla kyllästettyjä - tomaattikastikkeella viimeisteltyjä. Daddy knows.. <3

Jauhoja ei kaapista tällä kertaa löytynyt laisinkaan...onneksi kahvimyllymasiinalla ja kaurahiutaileilla pääsee melko pitkälle.



Kaura-Crêpes (4kpl)

1/2 cup kaurajauhoja
1 cup kylmää vettä
suolaa
1 muna

Sekoitetaan kaikki aineet keskenään ja paistetaan pannulla kuin lettuja ikään.

Itse täytin krepsini pinaattifetakesäkurpitsatäytteellä;
-sipulia
-valkosipulia
-pinaattia
-fetaa
-kesäkurpitsaa raastettuna
-suolaa
-pippuria
-muna
-tuoretta basilikaa

Päälle Pecorino-juustoa. Ei kun uuniin ja odottelemaan kaunista väriä.


tiistai 11. maaliskuuta 2014

F U VHH ym. shaiba

Aina ei vaan skulaa. Kasautunut univelka alkaa tehdä tepposiaan, ja kun lepoa koittaa toteuttaa, aivot nauravat räkäisesti hirnuen "YOU WISH!"... Nojoo, sen verran kuitenkin tässä levätään, että treenit jäi tänäön väliin. Lohturuoka leimataan yleensä kovinkin rankasti, mutta sellaiselle sanoin tänään piupaut, sillä mieli teki ihan älyttömästi karjalanpiirakkaa. En edes muista, koska viimeksi semmoisen olisin syönyt - saatikka tehnyt... todennäköisesti edellisessä huushollissa... ruis on aika lailla pannassa, joten jotakin muuta piti keksiä. Netin ihmeellistä maailmaa selailemalla löytyikin piirakkakuorellemitä mainioin ohje. Vietän lisäksi "älä osta mitään"-viikkoa, jotensitäkin helpottavampaa oli huomats kaikkien tarveaineiden löytyväm kaapista.



Tattariset riisipiirakat

Riisipuuro muuten paketin ohjeen mukaan, paitsi maidon puutteessa käytin H2O:ta...lisäsin nokareen voita ja yhden munan ikään kuin pitämään hommaa tönkömpänä...

Kuori:
0,5dl psylliumia
1,5dl kylmää vettä
Suolaa
3,5dl tattarijauhoja

Sekoita psyllium kylmään veteen, anna turvota. Lisää suola ja tattarijauhot. Leivo heti.Tästä sain 8 piirakkaa. Voitelin ennen uuniin laittoa voilla. 200 astetta n.25min




Karhunlaukkavoita en säästellyt - say what you want.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Laskiaispullaa aamupalaksi :>

Oon tässä himoinnut laskiaispullaa jo perjantaista asti kun joka paikassa sitä syödään nenän edessä. Kuitenkin olen mielemmin katsellut sivusta kuin kuljeskellut laskiaispullana itsekin... tähän aamuun asti! Pullana ei tarvitse vieläkään kulkea, sillä tämä kultapuppeli on gluteeniton ja maidoton ja sokeriton - ja mikä parasta, tästä syntyy kätevästi vain yksi annos (vs. pellillinen pullaa). Ja mikä ehkä vielä parempaa;  se syntyy muutamassa minuutissa!

Gluteeniton laskiaismukipulla

2rkl tattarijauhoja
1rkl kookosjauhoja (osa rasvasta poistettu)
1tl psylliumia
0,5tl leivinjauhetta
Ripaus soodaa
2tl erytrolia
1tl hienojakoista kardemummaa
1 muna
1-2rkl vettä

1tlk kookosmaitoa
Pakastevadelmia
Vaniljajauhetta
Steviauutetta

Laita kookosmaito esim. Edellisenä iltana jääkaappiin ja vadelmat sulamaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muna ja vesi. Sekoita.
Kaavi taikina kookosöljyllä voideltuun mukiin. Mikroveivaa n. 1,5min (mikroveiveristä riippuen..kunnes on täysin kypsä). Kumoa pulla lautaselle. Halkaise. Koverra pieni kolo hillolle.



Hillo:
Mössää vadelmat lusikalla, lisää halitessasi muutama tippa steviaa ja vaniljajauhetta.

Kookosvaahto:
Lusikoi purkin pintaan kertynyt kovettunut aines. Lisää hiukan nestettä, steviauutetta ja vaniljaa. Sekoita kuohkeaksi.

Lusikoi täytteet pullalle, kansi päälle. Nauti :). Lopun kerman voi käyttää myöhempään herkutteluun....