sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Testi: riisiproteiinijauhon käyttö leivässä

Riisiproteiinijauhoa tuli tuossa viime syksynä vedettyä aamusotkujen seassa siihen tahtiin, että alkoi kyllä tulla jo korvista ulos - ja meninkin ostamaan sitä viiden kilon säkin... Noh, eipähän lopu kesken... Tulikin mieleeni, josko tuota pöperöä voisi hyödyntää leivän seassa (marja-spirulina-yms. seoksessa kun sen sen maku on melko läpitunkeva...). Ajatuksena oli, että riisiproteiinin maku jotenkin häviäisi uunissa muiden makujen sekaan - mistä tulikin mieleeni, että rukiilla on myös aika voimakas ominaismaku. Tästä ajatuksesta syntyi siis:

Riisiproteiiniruiskauraleipä



2dl riisiproteiinijauhoja
2dl ruisjauhoja
1dl pellavansiemeniä rouhittuna
2dl kaurahiutaleita
2dl turkkilaista jugurttia
2   munaa
1tl soodaa
1tl leivinjauhetta
3/4tl suolaa
3dl vettä
unikonsiemeniä koristeeksi

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää märät aineet.
3. Sekoita tasaiseksi.
4. paista 40-45min 200 asteisessa uunissa.





Selleriä ja tomaattia päälle ja omnom :)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Makeaa pääsiäistä!

Pääsiäinen vanhempien luona = the kitchen is mine! ALL MINE!! Mouhahaa! Olen jo koko viikon visioinut kuppikakkuja; vaihtoehto 1: vaniljakuppikakut tuorejuustopiilolla ja persikkakookoskuorrutteella, ja vaihtoehto 2: juustokakkukuppikakut. Noh, en oikein osannut päättää, kumpia teen, niin päätin tehdä molempia. Ykkösvaihtoehdon tein osittain Kuppikakut-kirjan ohjeen mukaan.. tai no, sovelsin hieman; itse muffinin tein vaniliakuppikakun ohjeen mukaan (paitsi vehnäjauhojen sijaan käytin tummia Jytte-jauhoja, ja taloussokerin korvasin hedelmäsokerilla...) Persikkakookoskuorrute lähti taas ihan tunteella liitämään...

Persikkakookoskuorrute

n. 120g neitsytkookosöljyä
persikkasosetta, ehkä joku desi?
1dl stevia+tomu "tomusokeria"

Vatkataan keskenään


Vaihtoehto kakkosen kökköset syntyivät taas vaihteeksi kokonaan jostain ylimääräisistä synapseista...
Gluteenittomia nekin.

Lemon cheesecake cupcakes (9kpl)

Pohja:
2dl mantelijauhoja
perunajauhoja... ehkä pari ruokalusikallista...
ehkä 1rkl hedelmäsokeria
n. 75g voita

Sulata voi ja sekoita kaikki aineet kesekenään. Painele vuokien pohjalle.


Cheesecake:
250g maitorahkaa
1/3 maustamattomasta Philadelphia-tuorejuustosta
1rkl hedelmäsokeria
1rkl maissitärkkelystä
1 kananmuna
vaniljajauhetta
iso loraus sitruunamehua

Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi ja jaa vuokiin. Työnnä 180 asteiseen uuniin, ja paista n. 20-30 min, kunnes mömmö on hyytynyt.


Anna jäähtyä

Uunista tulleena...

Kuorrute:
1/2 pkt Viola sitruunatuorejuustoa
1/3 pkt maustamatonta Philadelphiaa
2dl stevia+tomu "tomusokeria"
1dl kuohukermaa

Sekoita keskenään tuorejuustot ja tomu. Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi erillisessä kulhossa. Yhdistä mömmöt keskenään, pursota juustokakkusten päälle. Kuorrutetta tulee tällä määrällä aika reilusti, saa kuorrutettua vielä jotain muutakin jos haluaa, mutta hyvää myös ihan sellaisenaan.. :>



Koristelin tyypit vielä persikalla ja raastetulla raakasuklaalla


 Juoksulenkin tein heti perään, joten ehkä kohta uskaltaa jo mennä maistamaankin :D

Ihanaa pääsiästä! <3

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Iiiiihanan rasvaiset kookos-siemen-läpyskät

Aivan mahtava keli oli tänään - nimittäin kävellä kotiin. Työmatkaa minulla kertyy kevyenliikenteenväyliä pitkin n. 8,5km. Tavallisesti minulla on kuulokkeet mukana, ja kuuntelen saksalaista (Antenne Bayern) radiota. Tänään kuitenkin kuulokkeet jäivät kotiin työpöydälle (vaikka olevinaan laitoin ne reppuun...). Meinasin olla laiska ja tulla kotiin bussilla, mutta päätinpä silti kävellä. Aikaa tuohon matkaan menee noin 1h 15min. Tuossa ajassa ehtii mietiskellä kaikenlaista - varsinkin, kun ulkopuolisia ajatuksia ei satele aivoihin kuulokkeiden kautta. Mieleeni nousikin visio kookosmaitoon tehdystä leivästä. Siispä köpöttelin kaupan kookosmaitohyllyn kautta kotiin, laitoin uunin 200 asteeseen lämpiämään. Sekaan meni jos jonkinmoista siementä, rouhetta, ja hiutaletta sekä tietysti se kookosmaito. Tulos oli oikein maukas, aika lerpsu, ja iiihanan rasvainen. Varmaan toimisi myös hyvin jos taikinan lusikoisi muffinipellille. Koitanpa nyt taas muistella, mitä kaikkea taikinaan upposi... :)



Kookos-siemen-lärpäkkeet

1 tl psylliumia
0,75 tl himalajan suolaa
1 rkl seesaminsiemeniä
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl pellavansiemenruohetta
1 dl spelttimannasuurimoita
0,5 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
2 rkl chiasiemeniä
1 prk kookosmaitoa (luomu)

(kaippa tuossa nyt oli kaikki...)

Sekoita kuivat aineet keskenään, sotke kookosmaito joukkoon niin, että sotku on tasaista. Lusikoi pellille keivinpaperin päälle, paista 200-225 asteessa kunnes näyttää kypsältä, ehkä n.20 min.

 Uunista tulleena



Ensi kerralla, kun kokeilen vastaavaa, testaan muffinipeltiversiota :]

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Vähän makeaa...

Hetken mielijohteesta tuli mieleeni kokeilla, mitä tulee kun sotketaan maitoa, kananmunia ja omenoita keskenään. Lopputuloksena syntyi kanelinen omppuprotskupannari (tai munakas, kutsukoot kukin millä nimellä lystää..). Ainakin superhelppo.



Kanelinen omppuprotskupannari

3 omenaa
6 kananmunaa
7dl maitoa
1dl mantelijauhoja
1tl kanelia
0,5tl suolaa

Raasta omenat, vatkaa munat kevyesti, lisää maito ja muut aineet. Paista 200 asteisessa uunissa n.30 min.

Maistui sellaisenaan mukavan makoisalta. Voisin kuvitella, että vaahterasiirappi kruunaisi kokonaisuuden. :)

 Uunista tulleena...


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Mitenhänsenytmeni - puolukka meets Jytte

Tenttipäivä, treenipäivä...treenit jäi tänään välistä kolkuttelevan flunssan vuoksi. Peukaloiden pyörittely ei jotenkin sovi mulle, paitsi tänään lauantaina päätin pyöritellä niitä sämpylätaikinassa. Aiemmin puolukkasämpylöitä hehkuttanut ystäväni inspiroikin minua kokeilemaan samanhenkisten palluroiden kyhäämiseen. Tällä kertaa en ikävä kyllä laittanut muistiin aineiden määriä, mutta tässä nyt suurinpiirtein (ehkä) mitensenyttaismennä


 Puolukkasämpylät Jytte-jauhoista (gluteeniton)

5dl vettä
1pss kuivahiivaa
4-6dl Jytte-jauhoja
2-3dl mantelijauhoja
1-2dl kaurahiutaleita (gluteenittomia)
0,5 tl suolaa
n. 2dl puolukoita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhot n. 42 asteiseen veteen puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita tasaiseksi. Anna kohota jokusen 20min, lisää puolukat ja hieman jauhoja, vaivaile hieman. Muotoile taikinasta 8-10 sämpylää, anna kohota pellillä vielä n. 20min. Paista 225 asteisessa uunissa n.20min.


Tosiaan ohjeen ainemäärät ovat todellakin sinnepäin... tunteella vaan niin hyvä tulee ;)


Suoraan uunista voin kanssa - aika nannaa :>



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tunnetta ja mantelileipää

Sunnuntai on leivontapäivä. Käyn usein viikonloppuisin tervehtimässä vanhempiani, joiden keittiö suorastaan huutaa leipomaan. Oma keittiöni on niin ahdas, että saa olla tyytyväinen, kun saa kaurapuuron aikaiseksi ilman, että hiutaleet leviävät ympäriinsä siellä liikkuessa.

Rakastan leipomista! Leipoessa aivot saavat levätä, mutta silti syntyy tulosta - ja tietysti tuoreen leivonnaisen maistaminen kruunaa tapahtuman. Olen kuitenkin melko laiska leipuri, varsinkin, kun puhutaan leivästä. Melkein voisin sanoa, etten koskaan ota reseptiä esille; leivät syntyvät tunteella. Idean blogin aloittamisesta sain ihanalta äidiltäni, joka aina jaksaa ihmetellä leipomistuotoksiani (syntyvät kuulemma niin vaivattomanoloisesti). Hupiani on myös kuvailla leipomuksiani älyluurillani, minkä johdosta mammani sitten ehdottikin, että voisin kirjoittaa ylös, mitä olen leiponut. Ongelmaksi mietin heti, että enhän minä tiedä, missä suhteissa aineita taikinaan tungen. Päätin nyt kuitenkin yrittää muistella. Tänä sunnuntaina tein porkkana-rosmariini-mantelileipää - tunteella.

Porkkana-rosmariini-mantelileipä (gluteeniton)

3dl mantelijauhoa
1dl pellavansiemeniä jauhettuna
1dl tummia Jytte-jauhoja
1 porkkana raastettuna
1tl rosmariinia (tuoreena olisi mahtavaa! minulla oli vain kuivattua käytössäni)
½tl suolaa
1tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
2 munaa
n. 1dl vettä

Päälle saksanpähkinöitä.

Sekoita kaikki muut aineet paitsi vesi ja munat keskenään. Lisää vesi (itse lisäsin suoraan hanasta taikinaan - tunteella, taikina oli tässä vaiheessa suht. kiinteää). Lisää munat ja sekoita. Nyt taikina on melko löysää. Kaavi taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Paista 200 asteessa n. 30min.